sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Pastillia poskeen + arvonta

Teen työtä, jossa tapaan paljon ihmisiä ja suurin osa työajastani koostuukin lähinnä asiakkaiden kohtaamisesta. Vaikka pesenkin  hampaat aamuin illoin niin eteenkin kahvin jälkeen suu kaipaa raikastusta työpäivän aikana.
Ksylitolipurkka on hyvä raikastus ja sillä on paljon muitakin hyödyllisiä ominaisuuksia mm. korvien terveydelle mitä ei aina tule niin ajatelleeksikaan. Kaikkiin tilaiteisiin mielestäni purkan jauhaminen ei kuitenkaan ole sopivaa, joten silloin ksylitolipastilli on parempi vaihtoehto. 





Sain Cloettalta blogi yhteistyönä laatikollisen erimakuisia Läkeröl Dents pastilleja testaukseen. Dents pastillit ovat Suomen hammaslääkäriliiton hyväksymiä, hammasystävällisiä makeuttajia. Kahdeksan Läkeröl Dents pastillia sisältää hammasterveyden kannalta suositeltavan päivittäisen ksylitolinmäärän eli 5 grammaa. Pastilleja olisi hyvä nauttia aina aterian jälkeen. Mitä kauemmin ksylitoli vaikuttaa suussa, sen parempi hampaille, siksi pastilleja suositellaan nautittavaksi kaksi peräkkäin.




Pastillit katkaisevat happohyökkäyksen, auttavat säännöllisesti käytettynä vähentämään hampaiden reikiintymisen riskiä, vähentävät plakin määrää ja sen kasvua sekä muuttaa plakin helpommin pois harjattavaksi. Koska Dentsien nauttiminen lisää syljen eritystä ne lievittävät kuivan suun oireita ja vahvistavat suun omia puolustusmekanismeja. Pastillit sopivat myös pienemmille suille :)


                         Läkeröl Dentsit ovat siis herkullinen tapa pitää huolta hampaista!


                                       Minulla Dents rasia kulkee aina mukana käsilaukussa.



Cloetta tarjosi minulle mahdollisuuden järjestää teille ihanille lukijoilleni myös pienen arvonnan.   Arvonnan voittaja saa palkinnoksi 30 euron arvoisen Dents tuotepaketin.   Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen 19.2. 14 klo 18.00 mennessä  mikä on suosikkimakusi pastilleista. Vaihtoehdot voit kurkata täältä. Kirjoitathan kommenttiisi sähköpostiosoitteesi, josta sinut tarvittaessa tavoittaa. 


                           Mukavaa sunnutaita kaikille ja onnea arvontaan :)


                           



                                           ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

51 kommenttia:

  1. Caramel on suosikkini, vaikka kyllä ne kaikki maistuu :)

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  2. otan osaa arvontaan.

    VastaaPoista
  3. Kuivan suun omaavana henkilönä olisi palkinto kyllä loistava. Hieman happamena ihmisenä käteni halajaa aina sitruunaan.
    bloginopso@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana arvonnassa! Karamelli maku on tosi nami :)

    VastaaPoista
  5. Liquorice Vanilla

    tvoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Suosikkini on Sweetmint. Kiva palkinto, tulisi käyttöön.

    VastaaPoista
  7. En ole maistanut ko. pastilleja, muta uskoisin lakritsi vaniljan maistuvan :-)

    VastaaPoista
  8. sitruuna ja Caramel mint , kaikki ovat hyviä
    kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  9. lemon ja Strawberry Cream siinä kaksi makua mitkä maistuu laattamies42@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Strawberry onminun suosikki :)
    emppu_98@windowslive.com

    VastaaPoista
  11. Liquorice Vanilla

    lof73(at)mbnet.fi

    VastaaPoista
  12. Sitruuna tai Caramel mint.
    Ainakin noita olen ostanut .

    VastaaPoista
  13. Sokerirotalle maistuu kyllä kaikki, mutta Caramel mint on se paras ♥

    VastaaPoista
  14. Caramel Mint on lemppari :)
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Sitruuna eniten, mutta kaikki maistuu :)

    elisabeth.nousiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Strawberry cream on ainakin hyvää, kaikkia en ole maistanutkaan :) t. Saya sayav@hotmail.fi

    VastaaPoista
  17. mukana arvonnassa!! Caramel on suosikkini

    VastaaPoista
  18. Mango on suosikkejani, vaikken ole kyseisenä pastillina sitä maistanut, vielä :) Toki kaikki maut on hyviä... olisipa meillä töissä raikkaat henkäykset, jos onni potkaisee =D
    kadi.ukkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Osallistun arvontaan, ja Apple Fresh White on suosikkini!
    holopaisen_veera [at] luukku.com

    VastaaPoista
  20. Arvonnassa mukana :) Suosikkini on lemon :)
    Terv. jaakkojk@suomi24.fi

    VastaaPoista
  21. caramel on hyvä,kaikkia en maistanut,arvonnassa siis mukana!

    VastaaPoista
  22. sitruuna on aina ihana, mutta tänään toi lakritsikin houkuttelee...
    maison@luukku.com

    VastaaPoista
  23. Caramel mint on ihanaa! immeee@luukku.com

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa! Nuo Caramel mintit ovat omia suosikkejani, niin hyviä :)

    VastaaPoista
  25. Laku on paras :) vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Minun suosikkini on mango.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Sweetmint se on!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  28. ehdottomasti mansikka!

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Caramel Mint on ehdoton suosikkini!
    T: Karamelli
    luumunkukka @ luukku.com (kaikki yhteen)

    VastaaPoista
  30. Caramel Mint on suosikkini :)

    elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Caramel mint, vie tarvittaessa myös makeanhimon pois parilla pastillilla :)
    (mlaukkan (at) gmail. com)

    VastaaPoista
  32. Caramel mint on paras.
    o.korpi@gmail.com

    VastaaPoista
  33. mango on minun suosikki.
    ostermale@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Sweetmint ja mustaherukka on parhaita.
    Anna E.
    anna-e@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Mustaherukkaa on tullut ostettua, se on hyvää.
    completelylacking[at]gmail.com

    VastaaPoista
  36. on sitruuna tai toffee, kumpikin omalla tavalla aivan mainioita ! sanna.pauliina@saunalahti.fi

    VastaaPoista
  37. caramel mint!!! NAM!!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  38. ihania herkkuja!!! caramel mint on ihana!!!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  39. Caramel ,vaikka kaikki muutkin menee oikein kevyesti:) t.Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  40. Mango,ja voisin luetella kaikki muutkin,sillä tykkään vaihdella. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Kivaan arvontaan mukaan! Suosikkimakuni on ehkäpä Caramel Mint, nam!

    VastaaPoista
  42. Sweetmint on minun suosikkini, lasten strawberry cream.

    pikkukepponen (at) live.com

    VastaaPoista
  43. Caramel Mint on suosikkini, mutta kaikki nuo maut ovat herkullisia!
    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  44. Oma lempparini on Apple Fresh! Meillä Dentsit ovat melkein päivittäin käytössä niin pienellä kuin isollakin :)
    jonna.skytten (at) luukku.com

    VastaaPoista
  45. Tällä hetkellä maistuu sitruunan makuinen.

    VastaaPoista
  46. Mansikka on suosikkini ja mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  47. Kaikkia en ole maistanut, mutta maistetuista ainakin mansikka oli hyvä :) Mukana arvonnassa. jasminella82 ät gmail piste com

    VastaaPoista
  48. Mansikka maistetuista paras :) (toivottavasti kommenttini ei tule kahteen otteeseen...) jasminella82 ät gmail. com

    VastaaPoista
  49. Olisivat just hyviä mulle ja lapsille ;) Sweet mint olis mun makuun, lapsille varmaan banskut uppois :)

    khanel@windowslive.com

    VastaaPoista

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails