tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pari rafla suositusta

Alanyassa saatiin kyllä jokaisessa ravintolassa, jossa ennätimme käymään  tosi hyvää ja maistuva ruokaa. Söimme kaikkea "kielettyä" eli kylmiä majoneesipohjaisia ruokia sekä irtojäätelöitä ja silti vältyimme koko porukka vatsataudeilta. Tarjoilijat ja muut ravintolan työntekijät olivat todella ystävällisiä. Erityiset lapset huomioitiin mukavasti joka paikassa. Syöminen Alanyassa oli edullisempaa kuin Suomessa, mutta mitään super halpaa ruoka ei ollut. Eteenkin juomat olivat yllättävän kalliita. Meidän viisi henkisen perheen ravintolalasku oli n. 60-100 euroa per kerta. Viime kesänä Zakinthoksella söimme itse asiassa edullisemmin.

Ajattelin suositella teille kolmea eri ravintolaa, jossa kävimme. Harmi, etten tajunnut ottaa ravintoloista kuvia ulkoa päin. Ainoastaan ruoka-annokset tuli kuvattua ;) Osa kuvista on otettu kännykän kameralla, joten kuvien laatu saattaa olla hieman kökkö. Liha-annokset ovat joko miehen tai poitsun annoksia ja nuo kasvisvoitteisemmat ovat minun pöperöitä.

1. Flash ravintola, jonka sijainnin kartalla näette täällä on myös paikallisten asukkaiden suosiossa ja hinnat siellä olivat kohtuulliset. Henkilökunta oli tosi ystävällistä ja pöydässä oli jo valmiina ilman erillistä maksua leipää, salaattia ja vettä. Tuo turkkilainen alkupala leipä maistuu meidän perheen lapsillekkin ja sitä tuotiin pöytään lisää ilman erillistä maksua. Lisäksi saimme jälkkäriksi ilman lisämaksua jotain kakkua, jossa oli juustoa ja jota syötiin turkkilaisen jäätelön kanssa.

                                          




Kuva: Mukavaa näyttäis olevan ja vielä suhteellisen valkea grillauksesta huolimatta 󾍇

Kuva: Hääpäivä illallisella on tietty myös jälkkäriä 󾌵 <3

2. EV-restaurant, sijainnin näet täällä. Tuolla piipahdimme lasten toiveesta kaksi kertaa. Ravintolassa on joka ilta live-musiikkia ja ravintola on todella tunnelmallinen. Eteenkin illan pimetessä ravintolassa oli kiva istua tunnelmavalaistuksessa.  Hintataso oli keskitasoa ja talo tarjosi alkupala leivän ja jälkkäriksi kirsikkalautasen.





Kuva

                                        Kuva

3. Olivia Gourmet Restaurant, sijainnin kartalla voit tsekata täällä. Tämä on sellainen kiva chillailupaikka. Ravintolasta näet Välimeren ja voit katsella ohi kulkevia ihmisiä samalla kun ruokailet. Lapset saivat täällä ilmaiset jälkiruoka jäätelöt ja jääteet ja aikuisille oli kahvia tarjolla.




Turkissa ruoka oli kyllä tosi hyvää.  Viikon aikana tulikin syötyä aika hillittömästi ja nyt ollut taas totuttelemista pienempiin ja ruoka-annoksiin. Tuohon iltasyömiseen ainakin jäisi helposti koukkuun ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thanks for your lovely comment!

my might also like

Related Posts with Thumbnails